Olemme uusiutuvaan energiaan keskittynyt kansainvälinen yhtiö, jonka missiona on rakentaa tulevaisuuden energiaa, joka on kestävää niin taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti.
Hankkeissamme olemme mukana niiden koko elinkaaren ajan, aina uusiutuvan energian tuotantoon soveltuvien potentiaalisten alueiden etsinnästä kaavoitukseen ja luvittamiseen, voimaloiden rakentamiseen sekä tuotannon tekniseen ja kaupalliseen hallinnointiin. Yhtiönä haluamme olla edistämässä vihreää siirtymää, torjua ilmastonmuutosta sekä tekemässä työtä ihmisten hyväksi. Yhtiön menestys ja onnistuneet hankkeet ovat aina seurausta erinomaisesta tiimityöskentelystä sekä luottamuksesta työntekijöidemme omaan asiantuntemukseen.
Vahvuutemme on kasvava, monipuolinen ja erittäin ammattitaitoinen työyhteisömme, joka on omistautunut kestävälle kehitykselle. Suomessa meillä on tällä hetkellä noin neljäkymmentä työntekijää sekä toimipisteet Helsingissä ja Vaasassa, mutta toimintamme kattaa koko maan.
Euroopassa yhtiöllämme on yhteensä yli 850 toteutettua voimalaitosta sekä yli 450 työntekijää useassa eri maassa.
Toimintamme
Hankekehitys
Kartoitamme potentiaaliset alueet uusiutuvan energian tuotantoon, neuvottelemme sopimukset maanomistajien kanssa sekä kehitämme ja luvitamme hankkeet rakentamisvalmiiksi.
Teemme hankekehitystä niin uusien hankkeiden osalta, mutta myös repowering hankkeita.
Rakennuttaminen
Kun hankkeella on kaikki lainvoimaiset luvat, rakennutamme voimalaitoksen sekä siihen tarvittavan infran yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa.
Hallinnointi
Hankekehityksen ja rakentamisen lisäksi tarjoamme laajat palvelut projektien teknisen ja taloudellisen käytön varmistamiseksi
Uramahdollisuudet
Etsimme jatkuvasti uusia omien alojensa ammattilaisia joukkoomme. Olemme aina kiinnostuneita aloittelevista kuin kokeneista projektijohtajista uusiutuvan energiantuotannon hanke-kehitykseen, mutta myös muiden alojen ammattilaisista.
Joukossamme työskentelee niin energia-alan insinöörejä kuin maanvuokrauksen, rakennuttamisen, kaavoituksen, kaupallisen hallinnon, sähköverkkojen kuin tukitoimintojen asiantuntijoita. Mikäli koet, että sinulla olisi osaamista, joka olisi hyödyksi uusiutuvan energian hankkeissamme ja voisit sopia tiimiimme, niin katso lisätiedot avoimista työpaikoista sivuiltamme tai lähetä avoin hakemus!
Tutustu tarkemmin meihin työnantajana:
https://www.energiequelle.de/fi/tyopaikat/
***
Energiequelle
We are an international renewable energy company with a mission to build an energy future that is economically, ecologically and socially sustainable.
We are involved in projects throughout their entire life cycle, from the identification of potential sites for renewable energy production, through planning and permitting, to the construction of power plants and the technical and commercial management of production. As a company, we want to be part of the green transition, fight against the climate change and work for the benefit of communities. The company’s success and accomplishments are always the result of excellent teamwork and trust in the expertise of our employees.
Our strength is our growing, diverse and highly skilled workforce, dedicated to sustainable development. In Finland, we currently have around forty employees and offices in Helsinki and Vaasa, but our operations cover the whole country.
In Europe, our company has a total of more than 850 completed power plants and more than 450 employees in several countries.
Our activities
Project development
We identify potential sites for renewable energy production, negotiate agreements with landowners, and develop and license projects ready for construction.
We carry out project development for new projects, but also for repowering projects.
Construction
Once the project has all the legal permits, we build the power plant and the necessary infrastructure together with our partners.
Operational Management
In addition to project development and construction, we offer a wide range of services to ensure the technical and economic operation of projects
Career opportunities
We are constantly looking for new professionals in their respective fields to join our team. We are always interested in beginners as well as experienced project managers for renewable energy project development, but also professionals in other fields.
Our team includes energy engineers as well as specialists in land leasing, construction, planning, commercial management, electricity grids and support functions. If you feel that you have skills that would be useful in our renewable energy projects and could fit into our team, please see our vacancies page for more information or submit an open application!
Find out more about us as an employer:
https://www.energiequelle.de/fi/tyopaikat/
***
Street Address
Wolffintie 36 2. krs
ZIP Code
65200
City
Vaasa
Suitable Visit Period
All year
Visit Content
Presentation in a meeting room
Visit Language
Finnish, Swedish, English, German
Contact person
Tore Regnell
Puh. +358 (0)44 986 1533
regnell@energiequelle.fi
Website
https://www.energiequelle.de/fi/yhteystiedot/
Social media:
https://www.linkedin.com/company/energiequelle-finland
We are active in:
Batteries, Bioenergy, Clean energy, Construction, Education & Research, Energy technology, Engineering, Future (Technology), Installations, International Business, Power plants, R&D Platforms, Solar (energy), Sustainable Energy Production, Wind